YKSITYISTÄMISEN ONNEA, HALUSITTE TAI ETTE

Kunnanvaltuusto päätti 24.10. kokouksessaan hyvinvointikeskuksen myynnistä. Myynti oli odotettavissa jo viime vuoden lopulla, kun rakennus päätettiin jättää valmistumisen jälkeen tyhjilleen optimoinnin nimissä. On valitettavaa, että tähän nyt todella päädyttiin.

Kunnalla tulee olla hallussaan huoltovarmuuden kannalta tärkeitä rakennuksia, jollainen myös hyvinvointikeskus on. Nyt olemme kuitenkin tämän rakennuksen luovuttamassa yksityisen käsiin, puhumattakaan tontista sen alla. Kirkkonummen päättäjien tahtotila tuntuu olevan se, että kädet pestään kaikesta mahdollisesta, jonka joku toinen voi hoitaa. Hyvinvointialue hoitaa, joten rakennustakaan ei haluta pitää. Siitäkin huolimatta, että tiedossa olisi varma vuokralainen ja varmat vuokratulot pitemmäksi aikaa. Nyt lähdettiin pikavoittojen tielle, jotka eivät taskussa kauaa lämmitä.

Hyvinvointikeskuksessa asiakkaiden palveluista vastaa hyvinvointialue, mutta pääosa palveluiden käyttäjistä tulee edelleen olemaan Kirkkonummen kuntalaisia. Onko kuntalaisten etua ajateltu taaskaan? Valtuuston kokouksessa kun kuultiin taas puhetta kuntalaisten palveluiden leikkaamisesta myyntivoitosta huolimatta, eivät tästä kuntalaisetkaan hyödy. Lisäksi sen, että myyntiä valmisteleva taho vakuuttelee myynnin olevan turvallinen, ei pidä riittää perusteluksi yhdellekään päättäjälle. Kristallipalloa ei kukaan meistä omista ja näiden vastaavien vakuutteluiden vedenpitävyys on toki jo testattu valtion tasolla, kun omaisuutta on myyty. Ja kuinkas sitten kävikään? Esimerkiksi Carunan osalta vakuutteluiden paikkansa pitävyys on tiedossa kansalaisilla.

Itse hyvinvointikeskuksen palveluista sitten ruokapalvelut ovat myös ulkoistamisen alla. Asia tuli kiireellä perusturvalautakunnan päätettäväksi, sopivasti sen jälkeen, kun edellisen aluevaltuuston kokouksessa olivat tietyt tahot jo väläytelleet näiden palveluiden ulkoistamisen ihanuutta.  On ristiriitaista, jopa kummallista, että hyvinvointikeskus aloittaa toimintansa 1.12.2022, mutta ruokapalveluita ei ole laitettu ajoissa kuntoon. Omaa henkilöstöä ja tuotantoa olisi hyvinkin ehtinyt miettiä ja toteuttaakin, kun tilojen olemassaolo ja käyttötarkoitus ovat jo pitkään olleet tiedossa. Tästä henkilöstö ja palvelu olisi siirtynyt suoraan hyvinvointialueen palvelukseen sulavasti vuodenvaihteessa. Nyt keskuksessa aloittaa myös ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta, jonka vuoksi ruokapalvelut on joka tapauksessa järjestettävä jo joulukuun alusta. Kilpailutuksen voittaneen palveluntarjoajan toiminnan käynnistymiseen kun menee kuukausia, on todella kyseenalaista, ettei asiaa ole aiemmin hoidettu – puhumattakaan siitä, että se nyt hoidetaan pikavauhtia nimenomaan ulkoistamalla.

Politiikka on arvovalintoja. Siinä, missä esimerkiksi ikääntyneiden palveluasumisen toimintakykyä edistävän toiminnan maksuttomuuteen ei kunta halunnut uhrata vajaata 900 euroa, ollaan kuitenkin valmiita maksamaan 5000-10000 euroa omasta pussista, jotta ruokapalvelut saadaan kilpailutettua hyvinvointialueen puolesta. Tässäkin päättäjien olisi pitänyt tyytyä vakuutteluun ”ei siinä varmaankaan ole ongelmaa”, kun hyvinvointialueen virallista hyväksyntää asialle ei edes vielä ollut. Yksityistämisen onnea; hinnalla millä hyvänsä, ohjat pois omista käsistä ja raha lämmittämään hetkeksi taskuun – kunnes sekin on kadonnut hetkessä muiden velkojen katteeksi.

Kommentit

Jätä kommentti