
Eduskuntavaaliohjelmia julkaistaan vaalien lähestyessä ja jälleen on ihmeteltävää siinä, mitä nämä käytännössä ihmisten arjessa tarkoittavat? Petteri Orpon mukaan kokoomus haluaa pelastaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan, mutta jälleen kerran kokoomuksen hyvinvointiyhteiskunta on tarkoitettu vain harvoille ja valituille. Kovin suoraan ei tätä kerrota, vaikka Orpo katsoo asiakseen kritisoida SDP:ta konkretian puutteesta. Samaan aikaan jopa oikeistomyönteinen Ilta-Sanomat kyseenalaistaa kokoomuksen oman ohjelman konkretian.
Veronalennuksia luvataan, mutta niiden rahoittaminen onkin sitten oma tarinansa. Miljardileikkauksia on luvassa suurin piirtein kaikesta. Tämä tie lupaa hyvää niille, joilla jo paljon on ja kurjuutta muille. Käsi sydämellä, olisitko sinä valmis nostamaan 20 euroa kuussa enemmän palkkaa nettona ja samaan aikaan miettimään, saavatko läheisesti apua ja hoitoa niitä tarvitessaan? Kokoomus kun on aikeissa leikata vasta aloittaneilta hyvinvointialueiltakin. Aluepolitiikassa kokoomusjohtoisilla alueilla on jo nyt nähtävissä, kuinka alijäämäisistä budjeteista jaetaan yksityisille palveluntuottajille, kun samaan aikaan muun muassa omaishoitajilta leikataan. Palveluita yksityistetään kiihtyvällä tahdilla ja luodaan näin riippuvuussuhde palveluntuottajiin ja annetaan valtaa hintojen nostamiseen valtion ja sitä kautta veronmaksajien kustannuksella.
SDP:n linja onkin sitten eri maata. Tulevaisuuteen katsotaan ratkaisukeskeisesti ja oikeudenmukaisesti. Tavoitteena on yhä korkeampi työllisyysaste, joka luonnollisesti parantaa myös valtion verotuloja. Samoin tekee verotuksen porsaanreikien tilkitseminen. Oikeudenmukaisuutta on se, etteivät monikansalliset yhtiöt piilota kansalaisten välttämättömien palveluiden kustannuksella hankittuja rahoja veroparatiiseihin, yhtä lailla kuin se, ettei heikompien toimeentulosta leikata. Hintojen noustessa leikkaaminen, jos mikä, olisi vastuutonta ja sysäisi hyvinvointivaltiota syvemmälle kokoomuksen unelmaan, joka meille palkansaajille on lähinnä hetteinen suo.
Orpon mukaan SDP:n politiikka saa Suomen tulevaisuuden näyttämään synkeältä. Minä synkistyn enemmän kokoomuksen linjasta, joka on rapauttanut hyvinvointivaltiota jo pitkään. Marinin hallituksella on ollut paljon korjattavaa alkaen epäoikeudenmukaisesta aktiivimallista ja työtä on vielä edessä.
Kolmen lapsen äitinä en ole huolissani populistisesta mantrasta ”lapsillemme jäävästä velasta”, vaan siitä, minkälaisten arvojen maassa he kasvavat. Vaaliohjelmista näkee erinomaisesti sen, mitkä ovat minkäkin puolueen arvot. Minä valitsen ihmiskeskeisen politiikan. Haluan lasteni kasvavan maassa, jossa valtion johto näyttää esimerkillään jokaisen ihmisen olevan arvokas ja jossa jokaista myös autetaan käyttämään osaamistaan meidän kaikkien parhaaksi. Haluan heidän kasvavan Suomessa, jonka oikeudenmukaisesta ja hyvinvointia edistävästä päätöksenteosta voimme olla ylpeitä.
Kommentit