Aprillipäivä on täälläpäin aurinkoinen. Monen elämään tämä päivä tuo kuitenkin synkkyyttä, kun sosiaaliturvan leikkaukset astuvat voimaan.

Orpo-Purran jääkylmä äärioikeistohallitus perustelee leikkauksia sillä, ettei rahaa ole. Rahaa on kuitenkin löytynyt ministerien omiin taskuihin osuviin verohelpotuksiin sekä oluen ja bensan veroalennuksiin. Kansan kouluttautumisen mahdollisuuksista on toki ”pakko” leikata, kuten on ”pakko” heikentää työelämää ja pienituloisten ihmisarvoisen elämän edellytyksiä. Käynnissä on siis jälleen oikeistolaiset talkoot, joihin pakko-osallistetaan jo valmiiksi heikommassa asemassa olevat.

Monelle nämä leikkaukset tarkoittavat pakkomuuttoa ja kuluista tinkimistä. Kuinka monen lapsen elämä muuttuu vanhempien ollessa pakotettu vaihtamaan kotia asumistukien leikkausten myötä? Jo nyt moni joutuu tekemään valinnan lääkkeiden ja ruoan välillä, miten käy leikkausten jälkeen? Kuinka pitkäksi leipäjonot vielä kasvavat?

”Menkää töihin” on vastaus niille, joita tulevaisuus pelottaa. Työttömien määrä on kuitenkin vain kasvanut, eikä työpaikkojen määrä kasva mukana. Työnhakija ei päätä kenet palkataan, se on täysin työnantajan päätettävissä. Ja kuitenkin työnhakija on se, jota voidaan työttömyydestä rangaista leikkaamalla pienetkin kannustimet, kuten suojaosuus.

Työkyvyttömiäkin meillä riittää pakon sanelemana roikkumassa työttömän statuksella, mutta ”paisunut sosiaalivaltio” täytyy äkkiä saada purettua, joten töihin vaan. Työ kun on kuulemma parasta sosiaaliturvaa. Työkyvytönkin on oikeiston logiikalla sitä vain omasta tahdostaan.

News flash: työ ei ole sosiaaliturvaa. Sosiaaliturva on sosiaaliturvaa. Ja sitä turvaa voi kuka tahansa meistä tarvita, kun työhön ei pääse tai kykene. Näissä talkoissa heikommista ei kuitenkaan enää pidetä huolta, vaan jo valmiiksi hyvätuloisten taskuista.
Paskat talkoot, sanoisin.