Tällä viikolla vietetään valtakunnallista köyhyysviikkoa. Teemaviikko on erityisen tärkeä nyt, kun lapsiperheköyhyys on voimakkaassa kasvussa. Kuka kuuntelee köyhää lasta?
Lapsi on erityisen haavoittuvassa asemassa köyhyyden osalta. Lapsi ei voi valita perheensä taloudellista tilannetta. Lapsi ei voi päättää, riittävätkö vanhempien rahat ruokaan, asumiseen tai harrastuksiin. Lapsella ei myöskään ole vaikutusmahdollisuuksia siihen, joutuuko perhe tinkimään välttämättömyyksistä.
Lapsi kuitenkin kantaa köyhyyden seurauksia joka päivä. Lapselle köyhyys voi tarkoittaa sitä, ettei ole mahdollisuuksia osallistua harrastuksiin tai luokkaretkelle. Lapsi myös oppii varhain olemaan pyytämättä mitään. Kun lapsella on vähemmän mahdollisuuksia harrastaa tai osallistua tulevaisuudenuskoa, luottamusta ja osallisuutta vahvistavaan toimintaan, voivat köyhyyden vaikutukset kasautua ja siirtyä eteenpäin.
Lapsiperheköyhyydenkin osalta kuullaan usein kysymykset ”miksi vanhemmat eivät mene töihin?”, ”miksi vanhemmat eivät säästä?”, ”miksi he eivät muuta halvempaan asuntoon?” Ja pahimpana pohjalla ”miksi tehdä lapsia, jos ei ole varaa?”. Näillä kysymyksillä ei ratkaista köyhyyttä, eikä lapsen oikeuden toteutumista hyvään elämään. Jokainen lapsi ansaitsee turvallisen kodin, riittävästi ruokaa, rakkautta ja huolenpitoa. Köyhyyteen putoaminen ei tätä muuta. Kuka meistä pystyy varmasti ennustamaan oman tai perheensä taloudellisen tilanteen vuosien päähän?
Vanhempia syyllistävien kysymysten sijaan lapsiperheköyhyyttä tulisi tarkastella laajemmasta tulokulmasta. Miksi työstä ei saa aina riittävää toimeentuloa? Miksi työttömyys voi viedä ihmiseltä mahdollisuuden selvitä välttämättömistä menoista? Ja miksi sairaus, yksinhuoltajuus tai elämän kriisi voi horjuttaa talouden niin, ettei sieltä pääse enää helpolla nousemaan?
Lapsiperheköyhyyden vähentäminen on ennen kaikkea kysymys siitä, minkälaiseen yhteiskuntaan haluamme kuulua. Köyhyydessä elävät lapset eivät voi yksin vaatia oikeuksiaan, ja siksi aikuisten ja päättäjien vastuulla on kuunnella ja puolustaa heidän mahdollisuuksiaan hyvään elämään. Tärkein kysymys oikeastaan onkin; mitä voimme tehdä, jotta yksikään lapsi ei joutuisi kärsimään köyhyydestä?
Yhdenkään lapsen tulevaisuutta ei pidä määritellä sen perusteella, kuinka paljon hänen perheellään on rahaa. Köyhyyden vastustaminen on myös tulevien sukupolvien puolustamista.