Ikääntyneiden asumispalveluita on meillä Suomessa yksityistetty urakalla jo pitkään. Tätä yksityistämisen vimmaa olen monesti ihmetellyt; perusteeksi sanotaan yksityisen tuottavan palvelua tehokkaammin ja halvemmalla. Kyseessä on aina kuitenkin voittoa tavoitteleva taho, jonka kulut ja voiton maksaa ostaja. Miten tämä voitontavoittelu sopii siihen, että yksityinen väitteen mukaan tekisi halvemmalla? 

Yksityisten vanhuspalveluiden laadusta on puhuttu jo pitkään ja pahimmista tapauksista olemme lukeneet julkisuudessa. Esimerkiksi Esperin kohdalla Valvira antoi määräyksen korjata puutteet ja epäkohdat kaikissa yksiköissään, vaikka toimenpiteet kohdistuvat yleensä yksittäisiin yksiköihin. Puhuttiin vanhusten makuuttamisesta ja puutteellisesta kivunhoidosta. Henkilöstön kohdalla puolestaan julkisuuteen tuli tietoja pelolla johtamisesta sekä alhaisen henkilöstömitoituksen aiheuttamasta väkivallan uhasta. Lisäksi saimme kuulla hoitohenkilöstön työtehtävien painottuneen hoivan sijasta pyykkäämiseen, siivoamiseen ja tiskaamiseen. Jos henkilöstöä ei ole tarpeeksi ja vähäisetkin hoitajat joutuvat keskittymään tukitehtäviin, ei vanhusten hyvinvointi ja laadukas hoivatyö ole toteutettavissa. 

Vanhuspalvelulain muutos 2020 henkilöstömitoituksen ja välittömän ja välillisen työn erottelun osalta pyrki vastaamaan näihin. Niin vastasivat myös yksityiset lakimuutokseen; rahaa haluttiin välittömästi lisää, vaikka jo siihen asti yksityisten henkilöstömitoitusten olisi pitänyt olla vähintään toimiluvan mukaiset, yleensä siis tuolloin voimaan tullutta 0,5 mitoitusta korkeammat. Kun mitoitusten tulee aina vastata ensisijaisesti asukkaiden palvelun tarpeeseen, voidaan vain ihmetellä, kuinka hyväkuntoisia vanhuksia yksityiset ovat asiakkaakseen haalineet, kun lakiin sidottujen mitoitusten tarvetta on palveluntuottajien puolelta vähätelty. 

Henkilöstömitoituksia käytetään nytkin tekosyynä sille, että sopimuksia irtisanotaan ja kunnilta – pian hyvinvointialueilta – kiristetään lisää rahaa. Tuotto on kuulemma hintojen nousun, henkilöstömitoitusten ja palkankorotusten vuoksi ollut jopa plus miinus nolla. Osinkoihin taitaa rahaa kuitenkin riittää!

Ikääntyneiden palvelut ovat loistava esimerkki siitä, ettei ihmisen terveyden- ja sosiaalihuollon tarpeen pitäisi koskaan olla voiton tavoittelun väline. Sitä se kuitenkin on, yhä enenevässä määrin. 

Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo totesi Ylen uutisissa, että nyt on aika miettiä, kuinka suuri osuus ikääntyneiden hoivapalveluista tulisi olla yksityisten hallussa. Olen samaa mieltä, joskin olemme tässä jo hieman jälkijunassakin. Sen todistaa hoivajättien toiminta nyt, sillä yli 30% hinnankorotuksilla kiristäminen kertoo myös siitä, että heillä on kiristämiseen varaa heidän hoitaessaan suurinta osaa vanhusten asumispalveluista. Olemme altistaneet vanhuksemme voitontavoittelulle, henkilöstön tekemään mitä arvokkainta työtä huonommilla työehdoilla ja sen myötä antaneet yksityisten hoivajättien käsiin niin vanhusten kuin henkilöstön hyvinvoinnista päättämisen. 

Uskallan väittää, että yksityisen sektorin työolosuhteet nimenomaan hoivapalveluissa ovat osaltaan vaikuttaneet alan hoitajapulaankin. Minimihenkilöstöllä ja ”meillä kaikki tekee kaikkea”-asenteella ei saada laatua palveluun tai työhyvinvointia itse hoivatyön tekijöille. Tämän asenteen tulokset olemme viime vuosina nähneet. Nyt on aika hoitaa asia kuntoon, ottaa vanhusten palveluita enemmän julkisen sektorin hoidettavaksi ja lähteä näin korjaamaan alan puutteita, niin henkilöstön kuin asiakkaiden kohdalla. Yhdenkään firman voitto ei saa mennä kansalaistemme hyvinvoinnin edelle, oli kyse sitten ikääntyneistämme tai työntekijöistämme.