Nelipäiväinen työviikko nousi jälleen puheeksi Britanniassa toteutetun kokeilun tulosten myötä. SDP:n Matias Mäkynen vaatii Suomeen myös laajaa kokeilua. Aivan kuten aiemmin Sanna Marinin puhuttua aiheesta, heräsivät elinkeinoelämä ja velkapelottelijat vastustamaan. Tuulahdus tunkkaisuudesta näkyy kommenteissa.

Olen ollut nelipäiväisen työviikon kannalla jo pitkään. Näen erittäin hyvin niin työssäni kuin luottamustehtävissäni seuraukset työelämän kiristymisestä. Vuosikausia on muun muassa ”tehostettu”, joka käytännössä tarkoittaa henkilöstön määrän vähentämistä ja sen myötä työtehtävien kasaantumista harvempien hoidettavaksi. Yhä useampi uupuu ja myös motivaatio työhön laskee. Tämä on seurausta työtehtävien laajenemisesta oman ammattitaidon ulkopuolelle. Tästä erinomainen esimerkki on hoitoala, jossa muun muassa laitoshuoltajien tehtäviä on kasattu hoitajien ja osastonsihteerien tehtäviä lääkäreiden niskaan.

Työ on suuri osa elämää, mutta se ei ole koko elämä. Työkeskeisessä yhteiskunnassamme ihmisen arvo määritetään usein tehdyn työn määrällä. Näistä luutuneista asenteista meidän on päästävä eteenpäin.

Olen itse perustellut nelipäiväistä työviikkoa työn jakamisen tuomilla eduilla; verotulot lisääntyvät, työssä jaksaminen paranee ja työnteon yleinen houkuttelevuus kasvaa. Lisäksi väestön ikääntyessä tämä on konkreettinen toimi työurien pidentämiseksi ja työssä eläkeikään jaksamisen edistämiseksi. Uskon tämän toimenpiteen olevan tehokas myös työvoimapulasta kärsivillä aloilla, sillä työn houkuttelevuuden parantamisen tulee olla erityisesti näillä aloilla ensisijainen tavoite. Alulle saaminen on toki haastavaa, mutta siihenkin on keinoja. Maailmalta saadut hyvät tulokset kokeiluista puhuvat myös puolestaan.

Nelipäiväinen työviikko on tätä päivää ja tulevaisuutta. Hyvinvointiyhteiskunta uskaltaa katsoa tulevaisuuteen ja vastata muuttuviin olosuhteisiin.