Hyvätuloisten verotus on jälleen tapetilla. Sanna Marin mainitsi vuorineuvosten veroalennuksista
luopumisen yhteistyön edellytyksenä kokoomuksen kanssa. Tämän seurauksena saimme heti lukea
vuorineuvos Lasse Kurkilahden tympääntyneen purkauksen verotuksesta.

Kurkilahti tienaa eläkettä noin 60 000 euroa kuukaudessa, josta verojen jälkeen jää noin 26 000 euroa
nettona käteen. Kurkilahti sanoo melko suorin sanoin elelleensä Portugalissa veropakolaisena, sillä kokee
tulleensa ”laitetuksi nurkkaan” Suomessa verotuksen vuoksi. Tämän kommentin voi jokainen lukea
esimerkiksi Helsingin Sanomien artikkelista, jossa arvon vuorineuvos lataa mielipiteensä verotuksen
epäoikeudenmukaisuudesta.

100 000 euron ylittäviä vuosiansioita nauttivia eläkeläisiä on Helsingin Sanomien mukaan Suomessa yli
10 000. He ovat pieni osa eläkeläisistä. Lähes puolella eläkeläisistä vuositulot jäävät sen sijaan alle 20 000
euron. Eläkeläisköyhyys on myös todellisuutta monella. Tästä johtuen tuntuu absurdilta, että 26 000 euroa
kuukaudessa käteen saava eläkeläinen katsoo olevansa ”nurkkaan laitettu”. Tämä on osa myös laajempaa
yhteiskunnallista ongelmaa; omaa yhteiskuntavastuuta ei tunnusteta, kun tulot ovat tarpeeksi suuret.

Verotus koetaan varkautena laajemminkin varakkaiden joukossa, vaikka kaiken verotuksen vastineena
hekin ovat saaneet osansa suomalaisesta koulutuksesta, terveyden- ja sosiaalihuollon palveluista ja toki
myös vaikeiden aikojen varalta olevasta taloudellisesta turvaverkosta. Jos hyvätuloinen tai läheisensä ei ole missään vaiheessa elämäänsä joutunut kokemaan viimeksi mainittua, voi olla vaikea arvostaa kaikkea sitä, mitä veroilla saa. Me saamme syntymälahjana nimittäin maailman parhaan kotimaan, jossa jokaisesta
huolehditaan. Yhteiskuntavastuu on meillä kaikilla, sillä kukaan meistä ei saa rahojaan mukaansa. Elämä on sen sijaan jo itsessään sen arvoinen, että meidän jokaisen on osallistuttava kykyjemme mukaan tekemään siitä paras mahdollinen. Omat syvät taskut ja niiden täyttäminen entisestään tuntuu kuitenkin olevan nykyajan arvomaailmassa tärkein asia.

Samaan aikaan väläytellään jälleen työtaisteluita muun muassa teknologiateollisuudessa siksi, ettei
työnantajan mukaan palkankorotuksiin ole taaskaan varaa. Tässä tilanteessa vuorineuvoksen purkaus
pistää tavallisen veronmaksajan ajattelemaan.

Itse ajattelen erityisesti niitä työtä tekeviä, joiden korotuksia vastustetaan neuvottelukierros toisensa jälkeen. Uskon, että he kantavat oman yhteiskuntavastuunsa verojen muodossa enemmän kuin mielellään, jos käteen jäävällä osuudella pärjää yhä kallistuvien elinkustannusten kanssa. Hyvätuloisten kohdalla joutuu sen sijaan jälleen kysymään, kuinka paljon on tarpeeksi?

Yhteisiin talkoisiin osallistumaan on viime hallituskausilla päätyneet lähinnä pienituloiset. Maksan itse toki
mielelläni veroni, sillä tiedän niiden arvon. Haluan myös osaltani olla mukana huolehtimassa hyvinvointivaltion olemassaolon edellytyksistä. Nyt, jos koskaan, on jokaisen hyvätuloisenkin katsottava
peiliin ja kysyttävä, mikä on upeassa maassamme syntymisen ja elämisen arvo. Mikä minulle riittää – vai
onko lopulta mikään tarpeeksi?