Suomessa on nähty viime viikkojen aikana melkoinen näytelmä. Tuore hallitus on kompuroinut kohusta toiseen. Natsikytkökset, rasismi ja naisviha ovat huolehtineet siitä, että journalisteilla riittää kirjoitettavaa. Ja hyvä onkin, että kirjoitettu on, kirjoituksia seuranneesta maalittamisesta huolimatta. Nämä kun ovat asioita, joista ei voi vaieta. Maalittaminen pyrkii vaientamaan aiheesta kirjoittaneet kotimaiset journalistimme, mutta samaan aikaan myös maailmalla uutisoidaan äärioikeistohallituksesta ja kutsutaan hallitusta kauhukabinetiksi. Kaikki on tosin kuulemma vain ajojahtia.

Viimeisin kohu on noussut perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purran teksteistä. Sen alle ovat jääneet hallitusohjelman kylmäävät tavoitteet, ministerivalinnat, joiden arveltiin olevan ”keskisormen näyttämistä” hallituskumppani kokoomukselle sekä eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon omien suojelu. Kohu on siis henkilöitynyt perussuomalaisten puheenjohtajaan. Näillä kohuilla on kuitenkin henkilöiden takana suuremmat ongelmat.

Oikeistohallituksen kohut pohjautuvat täysin arvoihin ja aatteisiin, joihin ei pitäisi olla sivistysvaltiossa tänä päivänä sijaa. Olen kysynyt jo aiemmin, miksi viha vetoaa, mitä vihaa levittävä siitä saa itselleen? Nautintoa toisen ihmisen kärsimyksestä? Kenelläkään ei pitäisi olla hyvinvointivaltiossa niin paha olla, että tämä on tavoitteena. Viha kuitenkin levittää vihaa. Verkkoon kirjoitetut sanat eivät koskaan ole vain sanoja, sillä ne yllyttävät lukijansa tunteita. Siksi tälle kaikelle vihapuheelle, jota oikeistohallituksen kohut edustavat, pitäisi olla nollatoleranssi. Ei vain puheissa, vaan teoissa.

Koska kohut ovat henkilöityneet, tulisi nyt otsikoissa nostaa esiin se kaikki, mitä henkilöiden takana on ja mitä taustalla tapahtuu. Siitä ei voi eikä pidä vaieta. Kun samaan aikaan valmistellaan jokaisen toimeentuloon ja hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä, on nähtävä niiden takana oleva ihmisviha laajemmin. Kyse ei ole vain Riikka Purrasta, vaan oikeiston arvomaailmasta. Myös siitä, jossa näemme kaikuja 1930-luvulta. Sivistysvaltiossa ansaitsemme parempaa.